keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudenvuoden toivotukset!

Ensinnäkin, oikein hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille! :D

Ulkona paukkuvista raketeista huolimatta koirilla oli eilen lähes normimeno kotona. Käytiin viimeisen kerran ulkona jo puoli viiden aikaan ja loppuilta oltiinkin sitten sisällä suljettujen sälekaihtimien takana, katseltiin ylikorostetun rennosti telkkaria ja syötiin itsetehtyjä burgereita. Taika on mielestäni kahtena edellisenä uudenvuodenaattona reagoinut paukkeeseen paljon levottomammin. Tällä kertaa ainoastaan se kovin sarjatulitus puolenyön molemmin puolin aiheutti jonkinasteista rauhattomuutta ja vähän piti myös haukahdella, kun ihan tuossa vieressä joku posautteli. Pilkekin taisi säikähtää enemmän Taikan yhtäkkistä reaktiota ja teeveessä haukkuvaa koiraa kuin itse raketteja. Hyvä näin!
Keittiöapulaiset jauhelihapihvien paistohommissa :)

Pilke täytti viime sunnuntaina 11 viikkoa ja silloin taas mittailtiin ja punnittiin pikkuinen. Painoa oli tällä kertaa 3.2 kiloa ja korkeutta n. 27 cm. Tasaisesti näyttäisi kasvavan. Pilke syö edelleen neljä kertaa päivässä ANF Puppy 33 -nappulaa lisukkeilla mutta olosuhteiden pakosta viimeistään ensi viikolla täytyy siirtyä kolmeen vähän suurempaan ateriaan. Viime viikon lopulla "Pilkku" sai matolääkkeen ja huomiseksi on varattuna eka rokotus.

Ensi viikon maanantaina me aloitetaan pentu/arkitottelevaisuuskurssi. Sama pentukoulu jatkokursseineen käytiin aikoinaan Taikankin kanssa, joten miksipä sitä hyvää vaihtamaan. Tykästyin jo silloin kyseisen kouluttajan metodeihin ja siihen, että häneltä saa jokaiseen kysymykseen/ongelmaan aina hyvin perustellun vastauksen ja hyviä neuvoja. Perusjuttuja, kuten luoksetuloa, katsekontaktia, kieltoa, lelusta irrottamista, rauhoittumista, yms, ollaan toki jo opeteltukin. Oma nimi taitaa olla tällä hetkellä se parhaiten toimiva juttu ja toimii loistavasti myös luoksetulokutsuna Taikalle. Ettei vaan jää mistään paitsi ;)

Pilke on edelleen tosi reipas ja utelias pentu. Pikkuhiljaa ollaan alettu laajentaa reviiriä pihapiirissä ja mitä kauempana käydään, sitä rohkeammaksi ulkoilijaksi Pilke tulee. Tällä hetkellä kaikki maailman ihmiset on ihan parhaita ja koko koira heiluu hännän mukana puolelta toiselle, kun jossain vilahtaa vaikkapa lenkkeilijä. Kaikkia ei tietysti aina pääse moikkaamaan ja sitten ei auta, kun vinkua perään: "Mutkumähaluun!" Muutaman ulkoilureissun oon tehnyt molempien koirien kanssa yhtäaikaa mutta melkoista säheltämistähän se vielä on. Koirat poukkoilee ja me kaikki ollaan välillä solmussa. Mut ohikulkijoita ainakin hymyilyttää ;) Taikan kanssa toisten koirien ohitustilanteet pitää edelleenkin ennakoida hyvin ja ottaa se kontaktiin, jotta vältytään turhalta pärinältä, joten senkin takia mieluummin ulkoilutan ne vielä erikseen. Sitten kun Pilkekin oppii kulkemaan hihnassa vähän nätimmin niin ne ohituksetkin on toivottavasti helpompi hallita.

Kuten kuvista voi huomata, Pilken oikea korva on paljon kevyempi kuin vasen. Molemmat on ihan ok, kun pää on suorassa, mutta oikea korva sojottaa pystyssä heti, kun pää kallistuu ylöspäin. Tähän mennessä oon hieronut siihen ainoastaan glyserolia mutta liimaakin on jo varuiksi hankittu kaappiin, jos se meinaa oikein villiksi ruveta. Toistaiseksi ainakin vain katsellaan, mihin se kehittyy.
Shetlannin pystykorvapuoli.

Haha, aika selkeän viestin oli Pilke jättänyt tiistaina töistä palaavalle omistajalleen. En tiedä, mistä se oli tuon pantansa löytänyt, mutta siinä se oli läpimärkänä keskellä lammikkoa. Hmmm, pitäisköhän ottaa vinkistä vaarin ja siirtyä käyttämään kokonaan valjaita?! :)
Minähän en kaulapannasta tykkää. T: Pilke
Tähän loppuun vielä terveiset sunnuntaiselta metsäkävelyltä (ei muuten uskoisi, että näissä kuvissa on melkein tammikuu!). Taika on yhteisillä reissuilla vielä pakko pitää hihnassa, koska muuten meno saattaa yltyä liian rajuksi. Pienempi jää äkkiä jalkoihin ja heittää kuperkeikkaa. Sisällä meno on hillitympää, kun on vähemmän tilaa eikä niin paljon pitoa tassun alla.


1 kommentti:

  1. Oikein hyvää uutta vuotta! Perjantaina nähdään! T: Päivi & Emilia

    VastaaPoista